tiistai 11. heinäkuuta 2017

Tukala tilanne vierailulla




- Tuliks sä hakemaan mua kotiin?
- Vietkö sä mut nyt kotiin?
- Ei mulla ole kuin nää vaatteet päällä, käsilaukku ja radio. Otetaan ne mukaan.
- Mikset sä vie mua kotiin?
- Käske Maria hakemaan mut kotiin! En mä tiedä kuka sä olet, käske se hakemaan mut pois täältä.
- Paljonko pitää rukoilla, että viet mut pois täältä!

Puoli tuntia tätä taukoamatta. Kun jotain muuta yritti puhua ja jutella, niin oli tunne kuin seinille puhuisi. Lähdin sitten etsimään hoitajaa, jolle minulla oli asiaa. Äitini tarrasi käsivarteeni kiinni tiukasti ja tuli mukaan. Löysin hoitajan, joka sanoi tulevansa kohta, joten menimme takaisin huoneeseen. Vaistosin, että nyt on tulossa hankala tilanne. Äitini ei päästänyt irti. Istuin tuolille ja pyysin äitiäni istumaan nojatuoliin. Kun hoitaja tuli ja keskustelimme käytännön asioihin liittyen. Pyysin häneltä apua, jotta pääsisin lähtemään pois. Kysyin samalla, että onko äitini ottanut lääkkeensä ja että omaan silmääni vaikuttaa siltä, että rauhoittavaa olisi nyt hyvä antaa. Hoitaja vastasi yllättäen, ettei hän tiedä lääkityksestä mitään ja ettei siellä oikein kukaan tiedä. Siis mitä ihmettä!!! Huomenna soitan kyseisen paikan päällikölle ja kysyn lääkityksestä. Kunnallisella puolella kun pääsee näkemään lääkärin kirjoittamat lääkemääräykset.

Pois lähtemiseeni tarvittiin lopulta kaksi hoitajaa, mutta heillä ei ollut keinoja tehdä mitään. Äitini otti tiukan otteen käsivarrestani ja vaikka komensin häntä irrottamaan otteensa, en saanut häntä tottelemaan kuin hetkeksi. Olin jumissa. Hoitajat olivat nuoria ja harjoittelijoita, joilla ei tuntunut olevan kokemusta tällaisista tilanteista. Oli pakko ottaa ohjat omiin käsiin. Napakasti suoritin pienen hämäysliikkeen ja sain äitini kääntymään toiseen suuntaan, jolloin livistin ovelle. Nopeasti naputin ovikoodin ja työnsin oven auki. Painoin ovea tiukasti kiinni ja odotin, että lukko sulkeutuu. Samassa äitini oli jo ovella ja yritti työntää ovea auki. Työnsin ovea kiinni lujasti ja onneksi kuulin sähkölukon napsahtavan kiinni. Näin hoitajat ikkunan takana ja näytin heille peukaloa ja nyökkäsin, että kaikki ok.

Kaikki ei ole todellakaan ole ok. Viimeksi tällaisen tilanteen jälkeen kävi ilmi, ettei lääkkeitä olekaan otettu ja sitten seurasi se agressiivinen käytös ja ambulanssin soittaminen jne... Toivottavasti saan estettyä tämän kaiken tällä kertaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti